Yrityksen tarina
Kädentaitojen toteuttaminen on perheessämme läsnä jokapäiväisessä elämässä. Kain kohdalla se lähti ammatillisesti liikkeelle ravintolakokin töissä. Työ oli luovaa ja mielenkiintoista. Sittemmin Kai on kouluttautunut korjausrakentajaksi perinteisin menetelmin sekä hankkinut myös maarakennusalan koulutuksen. Kailla on pätevyys myös kiinteistönhoitoon ja sitä työtä onkin tehnyt paljon. Marja on puutarhanhoidon asiantuntija ja Jani on kouluttautunut huonekalupuusepäksi.
Moniammattilaisuus on valttimme!
Hoidamme kotiasi ja kiinteistöäsi huolella. Teemme huoltotoimenpiteitä jo ennen korjaustarvetta ja korjaukset tehdään tarvittaessa.
Hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa olemme ottaneet mukaan palveluihimme auringonsuojauksen. Toimitamme sinulle asennuksen kera, hyviltä kotimaisilta valmistajilta sälekaihtimet, KK-kaihtimelta (Nokialta) rullaverhot Ruutu Kaihtimelta (Turusta), sähköiset Screenverhot, Zipscreenverhot, eritystuotteet Pedeluxilta (Närpiöstä) ja markiisit Tamarilta (Tampereelta) ja Apollo Kaihtimelta (Iisalmelta).
Tulevaisuudessa voi tilata meiltä myös käsintehdyt, mittatilaustyönä valmistetut kalusteet kotiisi. Se on osaamisala, jota meiltä löytyy useamman huonekalupuusepän toimesta. Teemme työtä perheenä teidän perheellenne ja työpaikallenne.
Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää!
Terveisin,
Marja, Kai ja Jani


















